Kasvatuksen aatteita

Tavoitteenani on kasvattaa lähinnä työlinjaisia bordercollieita & australianpaimenkoiria. Näyttelyissä pärjääminen ei ole ykkösjuttumme, vaan enemmän arvostan käyttöpuolella pärjäämistä. Joten kuten on varmasti sanomattakin selvää, ettei kasvattini lähde pelkästään näyttelykoiraksi. Pyrin jalostamaan eteenpäin luonnollisesti hyviä paimennuskoiria, mistä kuitenkin pystyy muovailemaan itselleen harrastuskoiran muihinkin lajeihin. Eli "paimennuskoti" ei ole pakollinen, kunhan koira ei jää pelkäksi kotikoiraksi.

Tärkeimpinä jalostuskriteereinä pidän näitä kolmea asiaa – terveys, suku & rodunomaiset piirteet. Vältän hätiköityjä pentueita ja sen sijaan keskityn suunnittelemaan ne tarkkaan. Hiljaa hyvä tulee. Terveys täytyy kuitenkin olla niin emällä, isällä kuin suvullakin kunnossa. Pyrin myöskin yhdistämään tasasukuisia koiria, välttääkseni ristikkäisiä yhdistelmiä sekä epätasaisia ja "puolikkaita" pentueita. Seuraan myös muita kasvattajia, että minkälaisia yhdistelmiä he tekevät. Mutta ehkä tärkein asia kasvatuksessani on, että kasvattini ovat luonteeltaan ja piirteiltään rodunomaisia, unohtamatta liiottelematonta ulkonäköä & rakennetta.


Suunnitteilla olevat pentueet

VUOSI 2020 | kevät

vPVA TK2 vTOKOBC-19 Hiljamielen Pomperipossa x ???


Menneet pentueet

Kennelimme on niin tuore, ettei menneitä pentueita ole.

Casel C's virtuaalibortsut – 2020
Photo by Anna Bronikowska (CC BY 2.0)
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita